HeSi
Helsingin Siniset

HUH HAH HE-SI!

AJANKOHTAISTA

Partiolippukunta Helsingin Siniset

Helsingin Siniset on maaliskuun 17. päivä vuonna 1917 perustettu yksi Suomen ensimmäisistä partiolippukunnista. Perustaja oli Helsingin NMKY:n silloinen pääsihteeri ja yksi suomalaisen partiohistorian suurista nimistä Verneri ”Louhisusi” Louhivuori. He-Si:n merkitys suomalaiselle partiotoiminalle on mittaamaton. Erillisliittojen aikaan koko sininen partiotoiminta syntyi He-Si:n ympärille ja tänäkin päivänä meikäläisiä toimii niin piirien kuin Suomen Partiolaistenkin merkittävissä luottamustoimissa. Näin on ollut koko historiamme ajan.

Ensimmäiset reilu 50 vuotta He-Si toimi Namikan tiloissa Helsingin Krunikassa. Lähiöistymisen myötä, kun keskustasta loppuivat skidit, lpk suuntasi toimimaan kahdessa Stadin lähiössä, Pukinmäessä ja Laajasalossa. Puksun toiminta loppui jo 90-luvulla, ja Laajikassa toiminta lyötiin syksystä 2017 lasten osalta yhteen paikallisen tyttölippukunnan, meritähtien kanssa. He-Si:stä onkin vuosien varrella itsenäistynyt useita osastoja, joista on kehittynyt ihan uusia, edelleen toimivia lippukuntia. Nyt reilun 100 toimintavuoden jälkeen, on jälleen aika suunnata katseet kohti uutta toiminta-aluetta, Laajasalon kylkeen Kruunuvuorenrannaksi nimettyä Laajikan tuoreinta osaa. Samaan aikaan selvitetään lisäksi myös mahdollisuutta palata juurille, keskustaan Kaisaniemeen.

Uudistusten myötä perinteinen poikalippukunta avaa tasapuolisesti toimintansa myös tytöille ja muuttuu virallisesti yhteislippukunnaksi. Johtajistossa tyttöjä on ollut mukana jo vuosikymmeniä mutta nyt tyttöjä otetaan mukaan ikäkausitoimintaan, sudenpentuihin, tarpojiin, seikkailijoihin, samoojiin ja vaeltajiin. Ja toki mukaan kaivataan kaikenikäisiä johtajia. Aikaisempi partiokokemus ei ole välttämätöntä. Me koulutamme kyllä partion saloihin. Toimintaan voi tulla mukaan perhepartiotoiminnan kautta, jota ryhdytään järjestämään Kruunuvuorenrannassa. Seuraa He-Sin kotisivuja Facebookia ja toiminta-alueen somekanavia, äniin saat selville toiminta aikoja ja paikkoja. Ja muutkin yhteystiedot löytyvät esim. näiltä sivuilta.

Huolimatta kaupunkilaistaustastaan, on He-Si aina suunnannut metsään. Meillä on ollut kämppä 1930-luvun alkupuolelta Nuuksiossa, kansallispuiston reunamilla, Espoon Saarijärven Saaressa. Vaeltajatapaaminen TTT eli toukokuun toinen torstai kerää edelleen ”Aarnelaan” joka vuosi vanhoja jäseniä muistelemaan menneitä. Vanhojen jäsenten Apteekkari-killassa onkin lähes 200 jäsentä. Kilta toimii aktiivisesti, ja on myös rakennuttanut Saariselän Kakslauttaselle kämpän, jota vinkkinä vuokrataan myös muille esim. Lapin vaellusten tukikohdaksi. Uuden satavuotiskauden alkaessa, ovat apteekkarit päättäväisesti sitoutuneet huolehtimaan, että toiminta käynnistyy uudessa toimintapaikassa ensi syksyllä, silloin todennäköisesti virallisesti yhteislippukuntana.

Tervetuloa mukaan toimintaan!!!